Virva Guttorm

Tonttuovi on valmis. Julia kiinnittää vielä pikkuruisen punaisen postilaatikon joulunpunaisen oven viereen ja nousee tarkastelemaan lopputulosta. Siitä tuli somempi kuin hän uskoikaan, kun askartelu oli vielä vaiheessa. Enää puuttuu viimeinen silaus. Julia ottaa parvekkeen pöydältä pahvista väkertämänsä pikkuriikkisen pihalyhdyn, asettaa led-tuikun sen sisään ja ripustaa pahvilyhdyn koristeoksaan tonttuoven viereen. Ja kaiken kruunaa somaakin somempi, pientäkin pienempi villalankainen kynnysmatto, jonka tekemiseen meni koko eilinen ilta. Julia asettelee kynnysmaton tonttulan oven eteen ja hymyilee tyytyväisenä. Täydellistä. Tästä pitää ottaa kasa kuvia blogiin!

Julia avaa parvekkeen oven hakeakseen kameransa makuuhuoneen pöydältä. Ilo ja Riemu livahtavat tietysti ovenraosta tutkimaan parvekeelle ilmestyneitä jouluisia asioita. Ne katit sitten ovat uteliaita otuksia. Tulkoot vain, Julia päättää. Onneksi parveke on lasitettu, niin että kissat eivät vahingossa putoa.

Julian digijärkkäri odottaa Julian kampauspöydällä kuten pitikin, mutta ottaessaan sen käteen hän muistaa, että muistikortti on tietokoneen muistikortinlukijassa.  Muistikortin hakemiseen alakerran työhuoneesta menee vain hetki, mutta sekin on riittävän kauan tihutyöhön, jonka Julia parvekkeelle palatessaan löytää: Riemu-kissa on suolistanut Julian vaivalla väsäämän sammalpallon, niellyt sammalta ja oksentaa parhaillaan tonttulan matolle. Julialta pääsee ärräpää. – Riesa sinun nimesi pitäisi olla! Hän kivahtaa kissalle, mutta rauhoittaa sitten mielensä. Ei auta kiukutella luontokappaleille, jotka itse on ehdoin tahdoin halunnut. Maton hän ehtii kyllä pestä ja kuivattaa, ennen kuin huomenaamuna kutsuu Noelin parvekkeelle tonttuovea ihmettelemään. Huomenna on viimeinen adventtisunnuntai, ja tonttuovi on neljäs ja viimeinen yllätys adventtiyllätysten sarjassa, jonka hän on järjestänyt Noelia varten. Julia rakastaa joulua, ja tämä joulu on aivan erityinen: heidän ensimmäinen joulunsa omassa, kauniissa kodissa.  Taaksejäänyttä elämää ovat nyt kerrostalokolmion ahtaat huoneet, ankea rappukäytävä, metelöivät naapurit ja taloyhtiön sauna. Tänä jouluna he saavat saunoa omassa rauhassa, lämmittää oikean puukiukaan ja istua saunan jälkeen ikiomalla parvekkeella juomassa kuumaa glögiä. Mutta kaikkein parasta on saada pukea koti jouluun: vaihtaa verhot, kaivaa esiin kynttilänjalat, ripotella valoja ja kauniita koristeita ympäri taloa. Paljon on jo tehtynä, mutta monta pikku askaretta yhä odottaa tekijäänsä, ja tämän lauantaipäivän Julia on pyhittänyt jouluvalmisteluita varten.

Julia vilkaisee kelloa ja toteaa tyytyväisenä, että aikaa on yllin kyllin: Adrian on kotona aikaisintaan tunnin päästä. Julia ehtii hyvin saada joulukoristelun valmiiksi ja joulutortut uuniin sitä ennen. Adrian varmasti ilahtuu, kun saa palata raskaalta työmatkaltaan joulun tuntua tihkuvaan, kauniiseen kotiin. 

Julia käärii sotkeentuneen maton rullalle, laittaa sen muovipussiin pesuun vientiä varten ja raottaa parvekelasia, jotta haju tuulettuisi pois ennen Adrianin tuloa. Hän jää hetkeksi ihailemaan jouluista pihaa. Ruusupensaisiin ripustetut sinisävyiset jouluvalot luovat satumaista tunnelmaa, ja jäälyhtyjen tuike valaisee kauniisti lumiukkoa, jonka he Noelin kanssa aamulla tekivät. Noel vaati, että ukolle pitää laittaa tonttulakki päähän, ja vanhasta punaisesta torkkupeitosta semmoinen syntyikin käden käänteessä. Nyt lumitonttu hymyilee rusinasuullaan hämärtyvässä illassa ja saa Julian ilonkyynelten partaalle. Kuinka kaunis koti heillä onkaan!

Pestyään tonttumaton ja siivottuaan sammalpallon jäänteet parvekkeen lattialta Julia siirtyy alakertaa koristamaan. Hän on kansalaisopiston kurssilla tehnyt oikean olkihimmelin, josta on kovin ylpeä. Hän etsii sille sopivaa paikkaa, ja päätyy keittiön ikkunaan. Siitä sen näkevät naapuritkin oman väen lisäksi.

Julia ottaa himmelistä kuvan blogiaan varten. Himmeli on kaunis, mutta jotain kuvasta puuttuu. Hän laittaa keraamisen tontun ikkunalaudalle. Se auttaa vähän, mutta valaistus saa himmelin näyttämään hieman lattealta. Julia saa idean. Hän hakee kaapista kynttilän, sytyttää sen ja asettaa ikkunalaudalle tontun viereen. Se toimii: kynttilän valo saa oljet hohtamaan erityisen kauniisti.

- Äitiii! Pyyhkimään!

- Odota hetki, rakas. Äiti tulee ihan kohta.

Julia etsii täydellistä kuvakulmaa. Verho on vinossa, Julia käy oikaisemassa. Nyt verho on suora, mutta tonttu jää puoliksi sen taakse.

- Äitiiiii!

Julia huokaa. – Tullaan, tullaan!

Hän laskee kameran pöydälle ja rientää vessaan. Noel istuu pöntöllä jalkoja heilutellen ja leikkii legoporolla, jonka sai joulukalenterista tänä aamuna.

- Äiti?

- No mitä?

- Eetu sanoi, että joulupukkia ei ole olemassa. Onko se totta?

- Eetu on hupsu. Jos joulupukkia ei olisi olemassa, niin kuka sitten toi kaikki lahjat, jotka sinä viime jouluna sait?

Noel miettii. – Se on totta. Eetu on tosi hupsu. Äiti?

- No mitä?

- Kuinka vanha joulupukki on?

- Se on salaisuus. Mutta hirveän vanha.

- Ai, yli viisikymmentä?

Julia nauraa. – Ainakin viisisataa!

- Entä porot? Onko Petteri Punakuono yhtä vanha kuin joulupukki?

- Tuskin. Porot eivät elä niin vanhoiksi.

- Kuka sitten veti joulupukin rekeä ennen Petteriä?

- No tietysti… Petterin isä!

- Onko poroillakin isä?

- Totta kai on. Kaikilla on isä ja äiti. Tulehan, pestään vielä kädet.

Noel nousee pikku jakkaralle, avaa hanan ja ottaa saippuaa.

- Mikä sen nimi oli?

- Ai Petterin isän? Hänen nimensä oli… Paavali. Paavali Punakuono.

Petteri kikattaa. -Poroilla on hassuja nimiä! Äiti?

- No?

- Mikä täällä haisee?

Julia nuuhkaisee. Tuoksu on tuttu. Saunan lämmitys. Grillaus. Nuotio. Mutta kiuas on kylmä, grilli talvivarastossa, nuotiopaikat syvällä lumen alla. Savun ei pitäisi haista sisällä talossa.

Kun Julia ehtii keittiöön, verhot ovat jo tulessa. Julia juoksee vesihanan luo, laskee kukkaruukkuun vettä ja heittää sen liekkeihin. Tuli tuntuu vain innostuvan. Ilmiliekeissä roihuava himmeli romahtaa lattialle ja sytyttää maton. Julia menee paniikkiin, kaappaa Noelin syliinsä ja juoksee ulos.

Julia on juuri päässyt pihalle, kun taivaan enkeli kaartaa pihaan tuttuakin tutummassa Fordissa. Adrian!  Miten hän on kotona jo nyt?

Adrian syöksyy autosta, halaa Juliaa tiukasti ja kysyy: - Oletteko kunnossa? Onko palokunta tulossa?

Julia nyyhkäisee helpotuksesta, kun Adrian on siinä hänen tukenaan. – Ollaan me kunnossa… en ehtinyt soittaa. Puhelin jäi sisään!

Adrian kaivaa puhelimen taskustaan ja soittaa hätäkeskukseen. Noel parkuu: - Ilo ja Riemu!

Julia ja Adrian katsovat kauhistuneina toisiaan. Kissat! Ne jäivät sisään! Adrian katsoo ulko-ovea sen näköisenä, että Julia tarttuu kiireesti häntä kyynärpäästä. - Et mene! Liian vaarallista!

Adrian empii, mutta nyökkää sitten. – Olet oikeassa. Ei auta kuin odottaa palokuntaa. Noel, paleleeko sinua?

Noel puree huultaan ja nyökkää. Adrian nostaa pojan Julian sylistä. - Menkää autoon, siellä on lämmin. Minä opastan palokunnan paikalle. Älkää murehtiko, kaikki kyllä järjestyy.

Julia ja Noel kipuavat Fordiin. Julia laittaa penkinlämmittimet päälle, lämmittimen täysille ja radion päälle, jotta Noel saisi muuta ajateltavaa kuin liekeissä roihuavan kotinsa. Jouluradiosta raikaava Tonttuparaati ei ehdi soida loppuun, kun Julia jo kuulee paloautojen pillit. Mikä onni onnettomuudessa, että he asuvat niin lähellä paloasemaa! Ja häntä kun on ärsyttänyt palopillien ulina öisin.

***

Paloauto kaartaa pihaan ja sammutushenkilöstö rientää tottuneesti hommiin. Yksi palomiehistä tulee jututtamaan heitä ja tarkistaa, että heillä on kaikki kunnossa. Julia kertoo kissoista, ja palomies lupaa, että he tekevät parhaansa kattien löytämiseksi. – Teidän on nyt parasta hankkiutua lämpimään järkytyksestä toipumaan. Onko teillä yöpaikkaa tiedossa?

Adrian kertoo, että he ovat vasta kesällä muuttaneet paikkakunnalle, ja läheisiä ystäviä ei täällä vielä ole. Palomies kehottaa menemään hotelliin.

- Mutta minun pankkikorttini on tuolla sisälllä! Julia parahtaa. Adrian puolestaan kertoo palomiehelle hieman nolona, että taloremontin ja jouluostosten jälkeen tilillä eivät juuri eurot pullistele. Luottorajakin on tullut höylättyä täyteen. Palomies lohduttaa, että Punaisen Ristin katastrofirahasto auttaa tällaisissa tilanteissa. – Kyllä te katon päänne päälle saatte, vaikka viikonloppu onkin.

Palomiehen lähdettyä Adrian istuu kuskin penkille ja on aikeissa lähteä ajamaan, mutta parkuva Noel hyppää autosta ulos ja kieltäytyy lähtemästä ilman kissoja.

- Kultapieni, anna palomiesten hoitaa, Julia yrittää, mutta Noel heittäytyy maahan, sätkii, potkii ja huutaa. – Ilo ja Riemu! Hän kirkuu. Ja sitten, yllättäen iloisesti: - Ilo ja Riemu!

Poika ponkaisee pystyyn maasta ja säntää hämärässä ruusupensaita kohti. Julia luulee ensin kuulevansa olemattomia, kun hänen korviinsa kantautuu hentoinen naukaisu. Mutta ääni toistuu, ja samassa Noel on jo auton luona kummatkin kissat sylissään. Helpotuksen hyöky on niin suuri, että Julia purskahtaa itkuun. - Kissat ovat kunnossa! Mutta miten…?

Samassa äskeinen palomies tulee takaisin. – Palo on nyt hallinnassa. Voitte huomenissa tulla katsastamaan talonne kunnon. Kissatkin ovat näköjään löytyneet. Ne ovat ilmeisesti paenneet  parvekelasin raosta. Nokkelia veitikoita, vai mitä?

****

Päästyään hotellihuoneeseen Julia peittelee Noelin kerroshoitajan tuomaan lastensänkyyn. Kissat käpertyvät pojan jalkopäähän tyytyväiselle kerälle. Julia ei ehdi edes aloittaa tuutulaulua, kun koko kolmikko on jo unessa. Kerroshoitaja kertoo, että yleensä lemmikkien tuominen hotelliin on kielletty, mutta tilanteen huomion ottaen päätettiin poiketa säännöstä. Julian kiitoksista ei ole tulla loppua.

Kerroshoitajan  mentyä Julia käpertyy sängylle Adrianin turvalliseen kainaloon. On ihmeen hyvä olla, vaikka heidän kauniille kodilleen kävi niin kuin kävi.

- Miten sinä tulit niin nopeasti? Minä laskin, että sinulla oli vielä ainakin tunnin matka kotiin.

Adrian on hetken vaiti. – En tiedä. Minulle vain tuli omituinen tunne… pakottava tarve päästä kotiin niin nopeasti kuin suinkin. Telkänpönttö räpsähti, mutta minä pidin kaasun pohjassa. Tuntui, että millään muulla ei ole väliä, kuin päästä kotiin sinun ja Noelin luokse.

Julia halaa miestään niin lujaa kuin ikinä jaksaa. – Onneksi tulit! En tiedä, miten olisin pärjännyt ilman sinua.

- Olisit sinä, Adrian vastaa ja suukottaa Julian otsaa. Julia luulee, ettei saisi unta päivän järkytysten jälkeen, mutta kuluu vain muutama minuutti, ennen kuin hän vajoaa sikeään uneen.

***

Aamun valjettua he menevät katsomaan tuhon jälkiä. Keittiö on täysin tuhoutunut, mutta yläkerran huoneet ovat yllättävän siistissä kunnossa. Adrian on soittanut veljelleen Sebastianille, joka on rakennusalalla, ja Sebastian on ajanut naapurikaupungista katsomaan taloa heidän kanssaan. Julia katsoo syyllisyydentuntoisena valkoista muovimöhkälettä, joka on joskus ollut palovaroitin. He ottivat siitä patterin pois viime viikolla, kun se alkoi huutaa kääretortun kärähdettyä uuniin. Ja tietenkin se sitten unohtui laittaa takaisin.

  – Teillä kävi tuuri! Sebastian sanoo kierrettyään kaikki huoneet. – Tuli ei ehtinyt vahingoittaa kantavia rakenteita.

- Kauanko luulet korjaukseen menevän? Adrian kysyy.

Sebastian pohtii hetken. - Ehkä noin kuukausi tai kaksi. Te tulette tietysti jouluksi meille. Tiinan kanssa me jo asiasta sovittiin.

- Eihän meistä ole liikaa vaivaa? Julia huolehtii.

Sebastian nauraa. - Ei tietenkään! Tiina on jouluihmisiä, aloitti leipomiset sun muut jouluaskareet jo lokakuun lopulla. Jouluherkkuja on vaikka koko komppanialle! Tonttuovenkin se Tiina väkersi tytärten iloksi. Tytöt kovasti ilahtuivat, kun kuulivat, että Noel-serkku tulee jouluksi kylään.

Julian rinta tulvahtaa lämmintä kiitollisuutta täyteen. Lankomies ja hänen perheensä asuvat kauniissa, vanhassa hirsitalossa, ja pikkutytöt ovat Noelin hyviä ystäviä. Heille tulee sittenkin, kaikesta huolimatta, onnellinen joulu. Tavaroista viis, niitä saa kaupasta uusia.  Ja kotia aletaan laittamaan kuntoon heti joulunpyhien jälkeen. Juuri nyt tärkeintä on, että he kaikki ovat turvassa... kissoja myöten.

He menevät ulos savunkatkuisesta talosta ja saapuvat pihalle. Yöllä satanut lumi on peittänyt alleen tuhkan ja noen, ja pihamaa hohtaa valkeana, kuin koko tulipalo olisi vain pahaa unta. Lumitonttukin on saanut puhtaan valkoisen lumipuvun ylleen. Noel hihkaisee ilosta ja juoksee lumitontun luokse. –Tonttu on tallessa! Minä pelkäsin, että se sulaa, kun se tuli oli niin kuuma!

Noel halaa lumitonttua ja katsoo heitä kirkkain silmin. – Voidaanko tehdä lumitontulle kaveri, niin sille ei tule yksinäistä, kun me olemme serkkulassa?

- Hieno idea! Julia vastaa. – Tehdään kissa!

- Kaksi kissaa! Noel korjaa. – Niin kuin meillä!

He ryhtyvät toimeen. Nuoskalunta on ilo muovailla, ja lumikissat valmistuvat tuossa tuokiossa. Julia ei edes muista kaivata kameraansa, joka lojuu sulaneena möhkäleenä tuhkan peittämällä keittiön lattialla. Tämän hetken hän muistaa ikuisesti ilman valokuviakin. Noel on iloinen, silittelee lumikissoja ja hihkuu:

– Nyt lumitontulle tulee varmasti hauska joulu, kun sillä on Lumi-Ilo ja Lumi-Riemu seurana!

Adrian naurahtaa.

- Tämähän on oikea Ilon ja Riemun päivä! No niin, eiköhän lähdetä joulunviettoon. Tiinalla on varmasti jo joulutortut uunissa, jos yhtään häntä tunnen.

© Virva Guttorm