Virva Guttorm

Valot syttyvät tasan kello kuusi. Miran tekisi mieli nukkua vielä, mutta ei auta. Täällä ei parane nukkua pommiin. Edessä on pitkä päivä, niin kuin aina.

Mira  venyttelee makeasti, avaa makuupussin ja liukuu ulos. Hän tarttuu seinäkahvaan ja nykäisee itsensä makuusopen oviaukolle.
-Good morning!
Peggy on jo käytävässä ja huikkaa hyvät huomenet leijaillessaan keittiötä kohti. Samassa myös Tom ja Jim ilmestyvät omista makuukammioistaan. Mira purskahtaa nauruun, kun näkee, että Tomilla on tonttulakki päässä. Jim ja Peggy nauravat myös, ja Tom katsoo heitä teeskennellyn tuikeasti.
-Älkää naurako! Onhan sentään jouluaatto. Pitäähän meilläkin jotain joulutunnelmaa olla.
Mira hymyilee Tomille kiitollisena. Ei hänelle itselleen tullut mieleenkään pakata tonttulakkia mukaan, vaikka tiesikin viettävänsä joulun täällä. Mutta töihin on mentävä, oli arki tai pyhä. Mira ottaa kaiteesta vauhtia ja leijuu toilettilaukkujen luo. Hän ottaa hammasharjansa ja pursottaa siihen hammastahnanokareen sekä pisaran vettä tuubista. Hampaita harjatessaan hän katsoo ikkunasta ulos tyhjyyteen. Aurinko on juuri laskemassa, mutta Mira on jo tottunut siihen. Hän tietää, että pian se nousee -  ja laskee taas. Kansainvälisellä avaruusasemalla on aamu kuusitoista kertaa päivässä.

Harjattuaan hampaat Mira nielaisee hammastahnan, pyyhkii kasvonsa kostealla pyyhkeellä ja leijuu toisten seuraksi aamupalalle. Mira valitsee kuivamuonatelineestä pussillisen riisipuurojauhetta, laskee siihen säiliöstä kuumaa vettä ja odottaa hetken, että vesi imeytyy riisiin. Kun puuro on tekeytynyt, hän imee pillillä puuron pussista kuunnellen samalla Jimin selostusta unestaan. Jim on nähnyt unta, että oli kotonaan Floridassa ja leijaili keräämässä kookospähkinöitä palmuista jouluateriaa varten. Jim on miehistön toiseksi kokenein ja on unissaankin painoton - toisin kuin Mira, joka vieläkin näkee painajaisia, joissa hänen jalkansa painavat tonnin, ja on vaikea edetä. Mira laskee mielessään olleensa täällä nyt noin kolme ja puoli kuukautta. Vielä puolitoista kuukautta jäljellä ennen paluuta maahan.

- No niin, miehistö! Peggy sanoo, kun kaikki ovat saaneet annoksensa juotua. - Eiköhän lähdetä töihin.
He leijailevat Peggyn johdolla tunnelimaisesta moduulista toiseen. Mira ihailee Peggyn vaivatonta etenemistä. Mikropainovoimassa liikkuminen on oma taiteenlajinsa, ja Mira tuntee vieläkin olevansa kömpelö verrattuna Peggyyn. Peggy on heidän komentajansa ja porukan kokenein astronautti. Tämä on hänen kolmas joulunsa avaruudessa. Miralle avaruusasemapesti on ensimmäinen - ja samalla unelmien täyttymys. Kotimaisissa lehdissäkin sitä hehkutettiin; on suuri kunnia saada olla ensimmäinen suomalainen avaruudessa. Mira tietää olevansa onnekas, vaikka juuri nyt tuntuukin haikealta, kun ajattelee, että äiti, isä ja Mirko-veli perheineen syövät tänään joulukinkkua, käyvät joulusaunassa ja avaavat lahjoja ilman häntä. Mirkon lapset Eemeli ja Ida ovat kovin innoissaan avaruustädistään, ja heillä onkin tapana soittaa videopuhelu joka sunnuntai. Viime puhelussa lapsia huoletti, miten täti viihtyy avaruudessa joulun. Mira vannoi pärjäävänsä hyvin - mutta nyt ikävä puraisee lujaa, kun hän ajattelee, kuinka toiset kuuntelevat tänään Joulurauhan julistusta ilman häntä. Täältä ei noin vain lähdetä jouluksi kotiin.

Onneksi ei ole aikaa ikävöidä.  Kokoontumistilassa Yuri, Andrei ja Kazuki jo odottavat. 
Kun hyvät huomenet on toivotettu, Peggy avaa yhteyden Houstonin komentokeskukseen. Mira kuuntelee tarkkaan, kun heille selostetaan päivän tehtävät ja toimet. Jokainen saa yksityiskohtaisen ohjeistuksen. Jokainen tunti iltayhdeksään asti on aikataulutettu viiden minuutin tarkkuudella. Tämän päivän ohjelma ei yllätyksiä tarjoa: aamupäivä labrassa, iltapäivällä kuntosalille ja loppupäivä huoltohommia. Peggy kertoo, että puoli kahdeksalta illalla päästään viettämään joulua. Kosmonautit Yuri ja Andrei tosin juhlivat jouluaan vasta tammikuussa,  japanilainen Kazuki ei ollenkaan, mutta hekin osallistuvat mielihyvin yhteiseen illanviettoon. Huvitukset ovat täällä niin vähissä, että jokaisesta tilaisuudesta on otettava vaari.

Saatuaan tarkat ohjeet päivän tehtävistä Mira siirtyy tutkimuslaboratorioon. Yhdessä Kazukin kanssa hän tarkistaa kasvatuskaapit, joissa heillä on ravintoliuospusseihin istutettuja salaatteja ja tomaatteja. Ne eivät ole heidän ruoakseen, vaan tieteellistä työtä varten: on tarkoitus ratkoa ongelmia, jotka estävät ravintokasvien kasvatuksen avaruusaluksen karuissa, kasvien vinkkelistä kertakaikkisen luonnottomissa oloissa.  He kirjaavat tarkoin ylös jokaisessa kasvissa tapahtuneet fysikaaliset muutokset ja tietysti mittaavat kasvun. Salaatti voi olosuhteisiin nähden hyvin, mutta tomaatti kieltäytyy itsepäisesti kukkimasta ja tuottamasta hedelmää. Mira muistaa äidin kasvitarhan, jossa perunat, porkkanat, herneet ja härkäpavut kukoistavat runsaina joka ikinen kesä. Ei sitä nuorempana osannut ajatella, kuinka ihmeellinen paikka maapallo onkaan. Kaikista galaksin planeetoista maapallo on ainut, jolla elämä on ylipäätään mahdollista. Vain meidän planeetallamme on kaikki, mitä niin kasvit kuin ihmisetkin elääkseen tarvitsevat: sopiva lämpötila, ilmakehä, makeaa vettä ja orgaanisia yhdisteitä yllin kyllin. Jos ihmiskunta joskus pääsisikin Marsiin asti, pitäisi tuo kaikki osata itse rakentaa, jotta Marsissa voisi elää. Mira itse ei siihen usko, mutta sekin olisi jo suuri voitto, jos astronauteille voitaisiin kasvattaa edes jonkin verran vaihtelua puuduttavaan kuivamuonaan, jota he kuukausitolkulla syövät. Niinpä he Kazukin kanssa tekevät työnsä niin huolellisesti kuin suinkin. 

Lounaan jälkeen työ labrassa jatkuu, kunnes on kuntosaliharjoittelun aika. Jokaisen astro- ja kosmonautin on treenattava vähintään kaksi tuntia päivässä; muuten lihakset surkastuvat ja luusto haurastuu, kun painovoiman puuttuessa keho ei  saa tarvitsemaansa jokapäiväistä rasitusta. Mira leijuu kuntoilupisteeseen ja tuumii hetken, mitä laittaisi pyörimään viihdykkeeksi ”kuntosalin” näytölle. Alussa hän piti eniten komedioista ja vanhoista tutuista sitcom-sarjoista. Vähän myöhemmin, avaruusarjen muututtua puuduttavankin tutuksi, hän siirtyi sykettä nostaviin toimintaräiskeisiin, mutta viime aikoina hän on huomannut nauttivansa kaikista eniten luonto-ohjelmista. Mira valitsee Eränkävijät ja laittaa suosikkikautensa pyörimään. Äijä-koiran touhuja seuraillen hän kuntopyöräilee, voimaharjoittelee ja juoksee juoksumatolla. Koska painovoimaa ei ole, voimaharjoitteluun avaruudessa on varta vasten suunniteltu laite, joka mäntämekaniikkaa hyödyntäen luo keinotekoisen vastuksen. Eihän tämä ihan samalta tunnu kuin metsälenkki kotipuolessa, mutta ainakaan kroppa ei laiskistu ja rappeudu ennen aikojaan.

Treenin jälkeen Mira pyyhkii kainalonsa saippuavedellä kostutetulla pyyhkeellä. Suihkusta, saati sitten joulusaunasta, on turha haaveilla. Jokainen vesipisara on painonsa arvoinen kultaa, joten pyykkikonetta ei avaruusasemalta löydy. T-paitaa käytetään parisen viikkoa, housuja kuukaudesta kahteen, ennen kuin ne on heitettävä pois ja otettava uudet tilalle. Jopa virtsa otetaan talteen, puhdistetaan ja hajotetaan juomavedeksi ja hapeksi. Avaruudessa ei ole varaa haaskata yhtään mitään.

Alkuilta hujahtaa huoltohommissa. 25-vuotias asemavanhus tarvitsee jatkuvaa ylläpitoa, jotta se pysyisi toimintakunnossa mahdollisimman pitkään. Kansainvälinen avaruusasema on maailmanhistorian kallein rakennusprojekti, ja Mira tekee omalta osaltaan parhaansa, jotta seuraava astronauttisukupolvi voi jatkaa avaruuden tutkimista – työtä, joka heiltä tulee vääjäämättä jäämään kesken.

****

Lopulta kello tulee puoli kahdeksan, ja Peggy ilmoittaa, että on joulunvieton aika. Mira leijuu kokoontumistilaan, jossa Tom ja Jim ovat jo aloittaneet joulukuusen koristelun. Ilmassa leijuvaan muovikuuseen on kultanauhat sidottava kiinni, muuten ne eivät pysyisi. Mira menee avuksi kuusta koristamaan ja kiinnittää kimaltavia joulupalloja klipsuttimilla kiinni oksiin. Hetken kuluttua toisetkin saapuvat paikalle.

- Kaunis kuusi! Kazuki kehuu. Mira katsoo ilmassa leijuvaa muovikuusta ja toteaa Kazukin olevan oikeassa. Eihän se oikeaa, elävää kuusta päihitä, mutta olosuhteisiin nähden joulupuu on oikein soma. Vielä kun se tuoksuisi metsälle! Mutta kaikkea ei voi saada.

He alkavat valmistaa ruokaa. Ruokalistalla on kalkkunaa ja bataattimuhennosta, jälkiruoaksi kurpitsapiirakkaa – tosin pussiruokaversioina, mutta kumminkin.

- Saisinko suolan, Jim pyytää, ja Mira ojentaa suolatuubin. Jim pursottaa pisaran suolaliuosta kalkkunafileensä päälle ja ryhtyy syömään. Mirakin laittaa pisaran suolaa annokseensa. Siihenkin hän on jo tottunut. Suolarakeet olisivat ongelma, kun ne leijuisivat joka paikkaan ja saattaisivat vahingoittaa herkkiä laitteita.

Kun ruoka on syöty, Tom leijailee toisten luo tonttulakki keikkuen, suu leveässä hymyssä.

- Hyvää joulua kaikille!

- Vaahtokarkkeja! Mira hihkaisee nähdessään Tomin kädessä olevan pussin. - Mistä sinä nuo sait?

Tom myhäilee. - Olin kaukaa viisas. Pakkasin ne mukaan, kun lähdin.

Mira nauraa. Niin Tomin tapaista! Hän itse ei älynnyt pakata mukaan mitään jouluista rekvisiittaa, herkuista puhumattakaan. Avaruuteen otettavan tavaran määrä on tiukasti säädelty; jokainen mukaan pakattu gramma on pakostakin jostain muusta pois. Vaahtokarkit oli hyvä idea, ne kun eivät paljoa paina.
- Valitettavasti näitä ei nyt voi paahtaa, Tom virnistää. - Mutta ehkä ne maistuvat näinkin.

- Varmasti maistuvat! Mira lupaa. - Kiitos paljon, Tom.

Mira saa osuutensa vaahtokarkeista ja on siirtymässä omaan makuukoppiinsa, kun Peggy taputtaa häntä olalle. - Äläpäs hosu. Lahjat ovat jakamatta vielä.

- Lahjat? Onko meillä lahjoja?

Peggy hymyilee. - Kyllä vain. Huoltoaluksen mukana tuli jokaiselle terveisiä Maasta. Tässä sinun lahjasi, olepa hyvä.

Peggy ojentaa Miralle pienen paketin, jossa lukee hänen nimensä. Mira tunnistaa äidin käsialan. Hän ei malta odottaa, että muut saavat omat lahjansa, vaan avaa paketin niin nopeasti kuin käärettä repimättä pystyy. Paketissa on Fazerin sininen suklaalevy sekä Eemelin ja Idan piirustus, jossa avaruustäti leijuu tähtitaivaalla avaruuskypärä päässä. Vieressä leijailee joulukuusi, samanlainen kuin heillä – paljon isompi vain, ja oksilla on koristeina oikeita tähtiä. Mira hymyilee. Piirustuksen katsominen tuntuu melkein samalta kuin saisi ison, lämpimän halauksen pieniltä rakkailta ihmisiltä.

Miralta jää melkein huomaamatta, että paperikääreessä on vielä jotakin. Pieni, kankainen pussukka pakenee kääreen uumenista ja leijailee ilman halki. Mira nappaa sen käteen. Hän tunnistaa kukallisen kankaan, josta äiti ompeli uudet tuolinpäälliset. Nyt jämäpalasta on loihdittu pikkuruinen kangasnyytti. Mira ihmettelee hetken, mikä pussukan tarkoitus mahtaa olla. Sitten hän tuntee tuoksun.  Hän tuo pussukan nenänsä eteen ja haistaa. Siinä tuoksuu joulu! Äiti on täyttänyt pussukan kaikilla joulun tuoksuilla: havuilla, neilikalla, hyasintin kukilla, ja vaikka millä.

Yhtäkkiä kolkko avaruusalus on joulun tunnelmaa tulvillaan. Mira sulkee silmänsä, ja näkee elävänä edessään kaikki lapsuutensa onnelliset joulut. Kuusenhaku... piparien leivonta... äiti kutsumassa perhettä syömään joulukukin koristeltuun pöytään. Miralle tulee kyyneleet silmiin. Toisetkin miehistön jäsenet haluavat nuuskia jouluntuoksuista pussukkaa, ja monen muunkin silmäkulma kostuu.

Mira painaa tuoksuvan joululahjan rintaansa vasten, menee ikkunan luo ja katsoo ulos. Aurinko on juuri nousemassa maapallon takaa, viimeistä kertaa tänään. Maapallo hohtaa kuin sininen helmi, ihmeellisen kauniina, hämmästyttävän hauraana. Äidin ansiosta Miralla on nyt kaikki joulun tuoksut kättensä ulottuvilla täällä keskellä tyhjää avaruutta, niin kovin kaukana kotoa.

- Kiitos äiti, hän kuiskaa maapallokotia katsellen.  – Tämä on maailman paras lahja.

© Virva Guttorm