Jouko Lehtisaari

"Hei! Huhuu! Rouva!" Myyjä huhuilee. Kassalla seisova Aino hätkähtää ajatuksistaan tähän hetkeen.

"Anteeksi!" Aino mutisee nolona ja kaivaa rahapussin esiin.

"62,54 euroa", myyjätär sanoo. Aino maksaa ostokset, pakkaa ja lähtee. "Kiitos ja näkemiin."

"Kiitos ja hyvää joulua!" toivottaa myyjätär. Ainon silmiin nousee kyynel. Hän nielaisee ja peittää tunnekuohunsa.

Aino ottaa kaupan seinustalta potkukelkkansa ja lähtee potkuttelemaan kotiinsa kolmen kilometrin päähän. Keli on hyvä, joten matka taittuu nopeasti. Ainon kotitalo on pieni auringon polttama hirsitalo. Pihapiirissä seisoo myös pieni hirsinen sauna sekä lautarakenteinen puuvaja. Talon seinustalla nojaa vanha, nyt jo ruostunut polkupyörä, jolla Aino kesäisin teki kauppareissut. Nyt Aino ei ole tohtinut enää pariin vuoteen pyörällä kulkea, koska ikä painaa ja jäsenet ovat jäykistyneet. Seinään nojaa vanha peltinen lumikola. Aino haluaisi vaihtaa sen kevyempään muovikolaan helpottaakseen lumenluontia.

Aino avaa kotioven ja astuu sisään pieneen porstuaan. Porstuassa on yksinkertaiset ikkunat, jotka ovat kuurankukkia täynnä. Pieni lämpö läikähtää Ainon rinnassa hänen katsoessaan niitä; Aino on sielultaan taiteilija. Porstuassa on myös puinen penkki, ajan kuluttama, tappijalkainen. Aino kopistelee ja pyyhkii kenkiään porstuassa olevaan mattoon. Se on hänen äitinsä aikanaan kutoma. On hänellä itsensä kutomiakin, mutta tällä matolla on tunnearvoa. Matto ei ole vieläkään rispaantunut mistään. Kyllä ennen osattiin tehdä, tuumii Aino.

Sisällä talossa on leveät, ruskeaksi maalatut lattialankut. Seinillä on vain hieman koristeita ja tauluja. Ikkunat ovat ruudulliset, ovet massiivipuuta. Pirtissä on vanha, iso nurkkakaappi, jossa Aino säilyttää astioita.

Aino ryhtyy tekemään jouluvalmisteluita. Huomenna tulevat Ainon tytär ja poika perheineen viettämään joulua. Väkisin Aino paistaa kyynelillä kuorrutetun kinkun sekä laatikot isossa, tummanpunaisessa leivinuunissa.

***

Aamunkoitteessa Ainon tytär Kaisla tulee auttamaan äitiänsä viimeisissä jouluvalmisteluissa.

"Hei äiti!" Kaisla sanoo. “Simo ja lapset tulevat perästä."

""Hei, Kaisla", Aino vastaa. Jouluntoivotukset jäävät kurkkuun. Aino peittää itkunsa yskään ja kiiruhtaa keittiöön. Yhdessä he tekevät vielä viimeiset askareet, ja jäävät odottelemaan muiden saapumista.

"Mitä kuuluu?” Kaisla kysyy. "Miten olet jaksellut?"

"Ihan hyvin... mitä nyt pientä poloven kolotusta ja nuhhaa”, Aino vastaa. Aino välttelee kipeää aihetta ja keskustelu on kankeaa.

"Äiti…miten sulla menee?" Kaisla kysyy uudestaan.

"Elä kysele turhia!" kivahtaa Aino. 

Viimein tuttu Toyota Hiacen raklatus kuuluu pihamaalla: Simo ja lapset saapuvat. 

”No pääsihän se minun pesue perille”, Kaisla toteaa. ”Enää uupuu velipoika perheineen.”

Simo tulee sisään kopistellen lunta kengistään. 

"Hei Simo!" Aino sanoo. Taas jäävät jouluntoivotukset sanomatta. 

"Heipä hei!" Simo vastaa. “Olipa karmea keli ajella tänne. Väliin tuli lunta vaakasuorassa ja sakiasti. Mutta kyllähän talavella lunta pittää olla. Onneks ei ollu kiirettä mihinkään.” 

Lapsenlapset Tiina ja Riku kirmaavat pirttiin isänsä perässä, tervehtivät mummia iloisesti ja toivottavat hyvää joulua. Aino kysyy, miten matka meni, ja lapset huutavat yhteen ääneen selostaessaan, että oli hauska matka ja porojakin nähtiin.

“Ei ne meinannu ollenkaan väistää meijän autoa”, kertoo Tiina.

“Ei niin, pyllistelivät vaan!” jatkaa Riku.  “Ja sitten, sitten me nähtiin, nähtiin mehto!”

“Niin nähtiin!  Se söi männyn piikkejä männyssä”, Tiina säestää. "Miten ne voi tykätä männyn piikeistä?"

"Iskä sano, että ne hakoo puita. Seinäjoen serkkukin aina sanoo, että se hakoo puita saunaan. Mihin se mehto niitä hakoo?" kyselee Riku. Ainolle tulee pieni hymynkare huulille lasten ilon nähdessään, mutta samalla sekunnilla se tukahtuu jonnekin mielen syövereihin. Aino suuntaa huomionsa tekemiseen. Jokohan leivinuuni olisi valmis rieskojen paistoon? Hän tuumii rauhattomana. Liki 300 astetta mittari näyttää.

Simo ja Kaisla tarjoutuvat avuksi rieskojen paistoon.

"Laita mummi sinä nyt jalat kiikun jalaksille ja huili hiukan!" kehottaa Simo. Hieman vastahakoisesti Aino istuu kiikkutuoliin ja mutisee itsekseen, ettei kelpaa enää rieskan paistoon.

“Minä kaulihen, nii heittele sinä lapiolla uuniin”, sanoo Kaisla Simolle.

“Tehään nii. Sinä ku oot pirttihirmu muutennii, nii hallihet sen kaulimen käytön", virnuilee Simo.

“Haha! Se on minun ukolla lapiotaki leviämpi suuvärkki.”

“Nii on, katohan, sen lämpö ei vaa riitä rieskoille”, vinoilee Simo.

Rieskojen paiston lomassa saapuu myös Ainon Risto-poika perheineen.

"Hei kaikille!" Risto huikkaa, ja hänen vaimonsa Sirpa ojentaa joulutuomiset Ainolle. Lapset Heidi, Piia ja Seppo toivottavat hyvää joulua. "Samoin teille", saa Aino sanotuksi, jälleen nielaisten.

“Jaa, täällä on rieskan paisto menneillään. Ai että! Ai että! Tuoksu tuli Kissanmäjelle asti!” huudahtaa Risto. ja jatkaa nauraen: “Nyt on oikia tyyppi kaulimen varressa!"

"Nii määki sannoin, vaa pilikkaa sain vastineeksi”, pärskähtää Simo. 

Rieskojen paisto etenee hyvää tahtia, eikä Ainokaan osaa vain kiikussa istua. Hän pomppaa pystyyn ja ryhtyy laittamaan tarjoilupöytää valmiiksi.

“Olisit nyt mummi vaan istunut kaikessa rauhassa, kyllä me nämä hoidetaan”, nuhtelee Kaisla.

“Hoidatte, hoidatte! Vaan takamushan tuossa kiikussa leviää kuin ankan paska asfalttiin. Tiedättehän te, etten minä istua osaa. Jossen saa osallistua, niin teputan teijätki hermoromahduksen partaalle”, vastaa Aino.

“No kyllähän met tiietää. Touhua vaan, ei sinua ole kiikun koristeeksi luotu”, hymähtää Kaisla.

***

"Rieskat on valamiit ja joulupöytä kans, tulkaa syömään!" Aino ilmoittaa.

Joulupöytä on runsas ja herkullisen näköinen. Aikuiset ottavat joka sorttia lautaselleen. Lapset kysyvät, onko pakko ottaa kaikkea.

"Olisi kiva, jos maistaisitte edes! Sen jälkeen voitte ottaa, mistä tykkäätte eniten", Aino lupaa.

"Herkkuuaa on siinä monellaistaa, moooonennkkilaaista!" laulaa Risto.

“Joo jos minulle laulat, nii voit lopettaa.” Naljailee Kaisla. “Paisko vaikka isommillaki kivillä, vaa älä laula.”

“Mitä mitä, eikö vanahan kanttorin laulanta hivele korvia”? Kysyy Risto. "Herkkuuaa on siinä monellaasta mooneenlaasta,...kihinä kuuluu mite sapuska uppoo, saaapuska uppoo!”

Toiset nauravat Riston vääntelylle.

“Risto se ei jää hiliaseksi”, naurahtaa Simo.

“Ei se jää! Polvi ku siltä leikattiin, nii lekuri sano, että nukutuksessakin se selitti, miten oli kiivenny takaperin mäntyyn, ja vielä laulo mennessään!” hekottelee Kaisla.

"No nyt tullee siskolta paksua tekstiä. Eihä se polovileikkaus ollu, vaan tyrän poisto” veistelee Risto, ja saa taas kaikki nauramaan - paitsi Ainon.

Ruokailun jälkeen lähtee Risto etsimään pukkia.

“Kyllä sen pukin pitäisi olla jo täällä.”

Riston lähdettyä pukki tuleekin pian.

“Iskä ei näe pukkia, kun se on sitä etsimässä”, harmittelee Piia.

“Onko täällä kil…lapsia?” Pukilla jää sana "kilttejä" kesken. Aino näet on huomauttanut, ettei kukaan lapsi ole koko ajan kiltti,  eikä tarvitsekaan. Tontuilla ja pukilla pelotellaan aivan liikaa. Ja lapsetkin monesti siihen peliin turhautuu.

Lahjojen jaon yhteydessä lasten kasvot loistavat riemusta. Lahjat ovat yksinkertaisia, mutta lasten toiveiden mukaisia: lelupyssy, junarata, mollamaija, nukkekoti, karkkia…jokainen saa vähän jotakin.

Joulupukki lähtee, ja Risto saapuu. "Iskä! Pukki kävi jo!" huutaa Seppo.

"Jaa kävikö? No ei ihimekkään, etten löytänyt sitä", Risto tuumaa myhäillen.

“Iskä, sulla on samanlaiset silmälasit, ku pukilla oli!” Heidi huomaa.

“Nii on, ja kengät kanssa! Hihihi!" Piia kikattaa. 

Aino kuuntelee lasten iloista rupattelua haikeana. Häntä harmittaa, ettei osaa yhtyä toisten riemuun.

***

Illan hämärtyessä on joulusaunan aika. Aino ja Kaisla kävelevät lumisen, kuutamossa hohtavan pihan poikki hankeen tallattua polkua pitkin saunalle. Pieni hirsinen sauna on pihan perällä järven rannassa. He astuvat saunan pukuhuoneeseen. Pukuhuoneessa on melkein koko lattian peittävä punavalkoinen matto. Kahdella seinustalla on puiset harmaat penkit. Valaistuksena on kynttilöitä ja punainen myrskylyhty. Pukuhuoneessa on myös takka tuomassa lämpöä. Kynttilöiden ja takkatulen hohde välkkyvät tunnelmallisesti sisustuksessa ja hirsiseinissä, hirsien saumat ja halkeamat näkyvät hienosti valoina ja varjoina. Saunan puolella on myös kynttilävalaistus. Lauteet ovat jykevää, tuppeensahattua koivua. 

Lauteilla istuessaan Kaisla ihailee saunan tunnelmaa ja pehmeitä löylyjä.

“Tämä on kyllä maailman tunnelmallisin ja ihanin paikka... täällä on niin paljon muistoja."

”Niin on... Ahti tämän rakkaudella rakensi”, Aino vastaa.

"Ojennatko löylytuoksun, äiti?"

"Totta kai. Minkä tuoksun haluat?"

"Anna vaikka paskanhaju."

Aino purskahtaa nauruun. “Meinaatko, että pitäs tunnelmaa vähän laskea?”

“Joo... maa kutsuu Kaislaa,” vastaa Kaisla.

“Käykö koivun tuoksu?”

“Se se vain käy.”

Kaisla heittää kauhallisen vettä kiukaalle, ja hengittää höyryjä syvään.

“Aaah! Täydellinen hetki... ei tiennyt iskä, minkälaisen taivaan maanpäälle rakensi.”

Ainolta pääsee itkuinen pärskäys. Hetken he istuivat hiljaa lauteilla.

“Kuule äiti”, sanoo Kaisla, itkuisena hänkin. 

"Niin?" vastaa Aino.

“Iskä on poissa. Ei aamutossut enää liiku nurkastaan. Iskän kulkiessa ei saranat narise. Ei iskän nauru enää raikaa. Se pistää itkemään... mutta iskänkin toive olisi, että me jatketaan tätä meidän taivalta. Iloitaan ja surraan, vihataan ja rakastetaan... eletään tämä meille annettu aika.”

Aino meinaa ensin kivahtaa, mutta Kaislan avoimuus ja rehellisyys sulattaa jään. “Se on totta... niin Ahti toivois“, Aino nyyhkäisee. "Tämä on nyt ensimmäinen joulu ilman Ahtia. Ahti oli aina niin huomaavainen... pienillä asioilla se osoitti arvostustaan ja rakkauttaan.”

“Varmasti peitteli varpaat, jos peitto oli luisunut”, Kaisla muistelee.

“Toi vettä, kun otin lääkkeitä... äitienpäivänä toi kahvin ja kukkia sänkyyn,” luettelee Aino.

“Niitä muistoja on hyvä vaalia, muttei niihin saa jäädä kiinni. Äiti... tulethan sinä vielä takaisin?"

Kaislan sanat koskettivat Ainoa.

“Kaisla kulta... oon vaan niin eksyksissä ilman Ahtia! Oon ollu sumussa. Ahti varmaa vertais autoon, millä ajetaan parkit päällä. Kyllä se nähään, muttei ne parkit näytä mihinkää. Pimiä taival.”

Kaisla naurahtaa vertaukselle, mutta vakavoituu taas  ja sanoo: “Äiti... sinä olet paras äiti, ja Ahti oli paras isä. Laitathan taas valot päälle? Näet talvimaiseman... näet kevään ja kesän, näet perhoset, näet syksyn ruskan ja taas talven kauneuden. Pysythän vielä meidän luona pitkään? Olet meille tärkeä!”

Aino purskahtaa itkuun. “Kaisla... oot aina ollut niin ymmärtäväinen, tarkkanäköinen ja huolehtivainen. Isääs tullut", hän saa vaivoin sanotuksi.

"Äitikulta, on nuo samalla lailla sinunkin piirteitä.”

He ovat hetken hiljaa ja kuuntelevat tulen pöhinää kiukaan pesässä.

"Saunaan on synnytetty, saunassa on tehty maiden välisiä sopimuksia. Saunassa muistellaan, saunassa kositaan ja saunassa haudataan rakkaat", sanoo Aino.

"Ei rakasta ole haudattu, jos suruun jää kiinni", Kaisla sanoo lempeästi. 

Aino nyökkää. "Niihä se on. Kiitos ku autoit sen näkemään. Varmasti tulee vielä hetkiä kun meinaan hukkua suruun, mutta tällä hetkellä on helepompi olla."

"Oletko äiti miettinyt muuttoa etelämmäs... lähemmäs meitä?" Kaisla kysyy varovasti.

"Mihin ihminen kotoaan muuttaisi? Ahti minut tänne pohjoseen toi... ja täällä minä tunnen olevani kotona."

"Jos sinulla on hyvä täällä, nii en minä pakottamaan ala", Kaisla myöntyy. 

***

Saunan jälkeen Aino kävelee pihan poikki pirttiin lyhyin askelin, silmät tunnekuohusta kosteina. Tuvan ovi narahtaa tavallista äänekkäämmin Ainon avatessa hitaasti oven. 

"Hyvää joulua kaikille rakkaille!" hän sanoo ääni murtuen. Toiset purskahtavat itkuun. Kyyneleet silmissään he menevät halaamaan Ainoa. 

Lapsenlapsista Tiina kysyy hiljaa mummiltaan:

“Ootko sinä mummi siksi niin surullinen ja hiljainen, kun ukkia ei ole?”

"Siksihän minä", vastaa Aino.

Aino kävelee ikkunalle. Yksi tähti näyttää tuikkivan Ainolle.

 “Hyvää joulua, Ahti", lausuu Aino hiljaa. 

© Jouko Lehtisaari