Jouko Lehtisaari

“Ei se auta. Maantie kutsuu taas.”

Timo hyppää duunarin uniformuun, jonka selässä lukee tyylitellysti Kaikkonen. Timo kuskaa työkseen rekalla kaikenlaisia myrkkyjä ympäri Eurooppaa.

“Serbiaan pitäisi viiä lipiää, ja tuua rikkihappoa sieltä Latviaan”, Timo juttelee itselleen. Hän kurvaa vielä ruokakauppaan ennen hallille menoa.

 “Kato Osmo, terve!”

 “Terve vaan!” Osmo vastaa. Osmo on Timon hyvä ystävä vuosien varrelta.

”Ootko menossa ajoon, vai tulossa?” Osmo kysyy.

“Menossahan mää.” 

“Mitkä on joulusuunnitelmat?” 

”Taitaa mennä rattia vääntäessä. Se pittää varmaan kinkku paistaa pakosarjan päällä.” 

“Siinähän se tirisis, ku päästää pakosarja punasena!” Osmo nauraa. “Miltä se tuntuu ajaa läpi joulun?”

“Onhan se vähän haikiaa hommaa. Mutta jonku kait seki on ajettava, ettei tehtailta sammu valo*t.” 

“Nii, kait se on näin nähtävä. Hyvvää joulua kuitenkin sinne ratin taa.”

“Hyvvää joulua. Vie kotias terveisiä.”

“Vien. Morjens!”

Poistuttuaan kaupasta Timo hyppää Skodansa rattiin ja ajaa hallille.

“Kakskytä ja neliä pakkasta… se on jo aika raaka keli.”

Tähtitaivas vilkuttaa ja kuu möllöttää pilvettömältä taivaalta.

Edellinen kuski on vastikään tullut hallille, joten rekan kone on vielä lämmin.

“Hyvä juttu. Ei jouvu raakana käynnistään, tai oottamaan että Webasto pöhisee koneen lämpimäksi”, Timo myhäilee. Hän heittää ostokset hyttiin ja laittaa oman ajokiekon piirturiin.

“Nonni, tästä se reissu taas alkaa. Näytähän, Volvo, mistä raudasta sut on valettu.”

V10-moottori jyrähtää ja rekka nitkahtaa liikenteeseen.

“Ajan päivin, ajan öin, mää ketä ikävöin, nää tiijät vaikken kertoosikaan…” Timo lauleskelee. “Ois tämä vilakkaa hommaa näissä keleissä ilman tuulilasia ja lämmittimiä. Se tulis Kaikkosen akan poijjaalle suru pusakkaan.” 

Heti alkumatkasta joku tekee riskiohituksen lyhyessä mäessä.

“Hautaanko on taas kiire!” Timo kiroaa Opel-kuskin ja painaa jarrua. Myös Opelia vastaan tuleva Volvo jarruttaa ja ajaa pientareelle torvi soiden.

“On se kumma homma, ku ei malteta oottaa kunnon ohituspaikkaa!”

Timo päästää kuitenkin aika pian harmistaan irti. Ei se auta jäädä kiukkuun kiinni, jos haluaa tehdä matkanteosta mukavaa. 

Kilometrejä on taas nielty ja lunta pöllyytetty, kun taka-akselilta kuuluu räjähdys. 

“Voi pyhä jyssäys!” Timo huutaa. “Siinä meni jostain päin rekkaa rengas. Pitiki sattua!”

Timo pysäyttää rekan tien laitaan ja laittaa hätävilkut päälle.  Hän ottaa työkalulaatikosta rengastyökalut ja hansikkaat.

“Jaa a.. mistäköhän päin mäjähti” 

Timo kiertää rekkaa ja löytää vetäjän telistä tyhjän vanteen. On käynyt niin kuin hän uumoilikin: rengas on mennyt niin palasiksi, ettei vanteelle jäänyt mitään.

“Voihan perheensuti, ja kanan takajalaka! Onneks näissä vehkeissä on paripyörät, ja teli. Muuten tulis äireetä ikävä. Jos tässä ois yks akseli ja yks ratas, niin olis mettähallitus kutsunu!

Telillä saa nostettua akselia ilmaan, ja renkaan vaihto helpottuu. Tässä vaiheessa teli kuitenkin saa olla vielä alhaalla, että sisempi rengas estää vannetta pyörimästä muttereita avatessa. Kylmä ilma ottaa kurkkuun rehkiessä, mutta ei tässä auta odotella ilmojen lämpeämistä.

“Vilakka on, vilakka. Vähän tässä meinaa paikkoja paleltaa… vaa ei kauvaa, ku rupian ratasta vaihtaan.”

Timo ottaa ristikkoavaimen ja puolitoistametrisen putken vipuvarreksi, ja alkaa irrottaa vannetta. Yksi toisensa jälkeen kuuluu narskahdus, kun mutterit antautuvat. Lopulta vanne irtoaa.

Seuraavaksi pitää saada vararengas telineestään. Timo tuskailee kiinniruostuneiden pulttien kanssa pitkän aikaa. Onneksi tarvikelaatikossa on teräsharja ja voiteluainetta. Timo harjaa kierretappien päät teräsharjalla ja ruuttaa voiteluainetta kierteisiin. Pikkuhiljaa edestakaisin nitkuttamalla mutterit heltyvät ja teline aukeaa. 

“Huhhuh! Vielä kun saa renkaan paikalleen ja kiinni, niin matka jatkuu!”

Timo pyörittää renkaan hollille ja alkaa nitkuttaa sitä paikoilleen. Hetken aikaa hän saa taistella kierretappeja vanteen reikiin.

“Vielä mutterit paikoilleen ja kiristys…  se on siinä! Selevittiin siittäki säikähryksellä. Pikkusen verta, hikiä ja kyyneleitä lisäks, nii valamista tuli. Toivottavasti ei tuu uutta rengasrikkoa. Toista vararengasta ei oo.” 

Timo pääsee jatkamaan matkaa.

Tunnin päästä Timo tulee tehtaalle, jossa hän lastaa lipeän säiliöihin.

“Suojavaatteet niskaan ja hommiin! On se tuokin aine melekosta tököttiä. Syövyttävää paskaa, josta kuiten tehään saippuasta lähtien vaikka mitä… paperia, tekstiiliä ja muovia. Se muovi olis kyllä saanu jäähä keksimättä. Maat ja meret täynnä… eipä tienny muovin keksijä, minkälaisen riesan meille teki! Vaan kätevä ainehan tuo lipiä kuiten on. Jossaki laporatooriossa ne testailee kaikenlaisia aineita yhteen. Osasta nousee vaan savut taivaalle, ja joistain taase syntyyki jottai. Saa siinähi hommassa olla kunnon suojavaatteet ja mitälie kaappeja, misä niitä sekotellaan. Mieluummin ajan kuiten rekkaa itte.”

Lipeät valuutetaan tehtaan putkista säiliöihin, ja matka voi jatkua. 

“Reppu ja reissumies, siinä vasta on sellaane pari…” Timo pitää itseään virkeänä lauleskelemalla. 

Lauttajonossa Timo ei ehdi kauaa homehtua. Lautta lastataan ja Timo lähtee etsimään huonettaan. Huoneessa Timo oikaisee hetkeksi itsensä petiin ja lähtee sitten syömään.

“Entrecote ja lohkoperunat, kiitos.”

Ravintolassa on tuttu kuski syömässä.

 “Morjens, Sami!”

“Ka, morjens! Mitäs Timolle?”

“Eipä tässä. Volovoa kiusaamassa.”

 “Sama homma… paitti alla on kaania.”

“Eikö se sun Scania jouva jo eläkkeelle? Ansainnu eläkkeen jo milioona kilsaa sitte.”

“Eläpä ny. Siihen oo tarvinu vaihtaa ku penkit. Eelliset oli lässähtäny nii linttaan.”

 “Eikö siinä oo jo nii harva konekki, jottei tarvi ees ölöjyä?”

“Sissäänajossa.” 

“Loppuun ajossa.”

Sami naurahtaa. “Onha siinä ollu laittamista. Turbo on vaihettu usiamman kerran. Laatikko ääntää, perä ääntää, laturi vaihettii vastikään, kaikenlaisia kapuloita ja hilippeitä…vaa onha siinä tosiaan niitä kilsojaki.”

“On se kyllä ollu kova rauta.” Timo myöntää.

”Onhan se. Otit oikee pihiviä pöytään, gurmeet eväät!” Sami sanoo. 

”Joo… näi jouluna pittää vähä syyä makiaa.”

”Miten se nui niinku muuten?” Sami kysyy.

”Mites mulla. Ei oo palioo kellon raksetta joutanu pysähtyä kuuntelemaa. Volovon putki punasena painettu menemään. Lisäks joulukiireet päälle.”

”Niinnii. Mulla oli viikko vappaata ennen joulua, vaa nyt sitte painetaan joulu ja välipäivät töitä. Uuenvuojen aikaan oon kotona - tai erämökille me suunniteltii mennä ommaan rauhaan.”

”Piti meijänki mennä laskettelemaan, mutta tuli suunnitelmiin muutos”, Timo kertoo.

”Semmostaha se on välillä."

Syötyään Timo vilkaisee kelloa. “Jaahas... mää taijan lähtiä saunoon ja pesulle. Meinaatko sää käyvä?”

 “En mää nyt, kun huoltoasemalla jo kävin.”

“Niinnii. No hyvät joulut sitten.”

 “Sitä sammaa!”

Saunan jälkeen Timo menee käymään ostoksilla. 

“Jotain täältä pitäis vaimolle löytää myöhäseksi joululahjaksi... jos ottais tuosta hajuveden. Ja kukkia sitte vähä lähempänä kotia.”

Timoa surettaa, että joulu menee ratin takana ja Tiina joutuu viettämään joulunsa yksin kotona. Tiinan vanhemmat ovat Espanjassa joulun. Timo oli ehdottanut, että Tiina viettäisi joulun anoppilassa tai kaverin luona, mutta Tiina “*ei kehtaa tuppautua.” 

Puhelin pärähtää. "Jaahas, kukakohan….Tiinahan se!... Moi, eukkoseni! Mitäs kotia kuuluu?”

“Jouduin lähtemään eläinlääkäriin”, Tiina sanoo.

“No? Onko koiralla joku hätänä?”

“Ei koiralla oo hätää. Sika alako huutaa uuniin laittaessa. Oon nyt matkalla lekuriin. Potka parkuu vänkärin penkillä.” 

Timo nauraa. “Minä jo huolestuin. Mistä sää tuommosia keksit?”

“Yksin kotona, niin on aikaa miettiä kaikenlaista. Ikävähän täällä tulee”, Tiina sanoo ja huokaisee.

“No halavat huvit sulla ainaki siellä on. Kato sitten, ettei se potka karkaa, kun oven avaat!” Timo hekottaa.

“Tänä joulunahan meijän oli tarkotus mennä laskettelemaan. Vähän harmittaa, kun se juttu kaatui  sun reissuunlähtöön.” 

“Harmittaa se muakin. Mutta eipä sille mittää voi, ku Teemu tuli kipiäksi, eikä voinukkaan lähtiä ajohommiin.”

”Olikohan se ees kipiä, vai tekasko vaa, ettei joutus ajoon?” Tiina arvelee.

“Nii, tiiäppä häntä. Enpä mää oikee voi lekuriksikaa alakaa, ja tienpäälle passittaa.” 

“Mikset sanonu jollekki muulle, että läheppä sinä ajamaan?” Tiina kivahtaa.

“Lomat on sovittu jo hyvän aikaa sitten. Kenelle olisin sanonu, että lomas onki peruttu?” Timo vastaa.

“No vaikka veljelles! Sehän se saa aina joulut vapaaksi.” Tiina ärähtää.

“Miks pittää alakaa riiteleen? Molemmilla meni joulu perseelleen. Ei tämä tahallista oo!” Timo vastaa, ärtyen jo hänkin.

Tiina lyö luurin korvaan.

Laivan saavuttua satamaan Timo istuu Volvon hytissä. Lasti puretaan laivasta ja taas ollaan liikenteessä. Timoa kaivelee riita Tiinan kanssa. Tekisi mieli soittaa… mutta ehkä parempi antaa pölyn laskeutua ensin.

Lälläri kohahtaa. “Kaikkonenko siinä tuli vastaan?” 

“Kaikkonenha tässä”, Timo vastaa. “Lepakkovuoroa väännetään.” 

“Jep jep. Minne on matka?”

 “Serbiaanhan minä.” 

 “Kas ku et kuuhun!”

“Saatan mää sielläki käyvä.”

“Mitäpä veisit kuuhun?”

“Terveisiähän mää… vienkö sultaki?”

“Miksipä ei. Mutta onkoha se järkevää ajaa rekalla terveisiä?”

 “On sitä tyhymempiäki reissuja tehty. Paree aijaa terveisiä, ku tyhyjää.”

 “Seki on totta kyllä. Vie Serbiaan terveisiä.”

 “Ei mahu. Mulla on rekan täyveltä lipiää."

 “Elä sitte vie. En ois halunnukkaa.”

Hetken aikaa linjoilla on hiljaista, kun taas lälläri kohahtaa.

“Kuule…krhhh krroohh kssss…”

Juttukaverin ääni katoaa kohinan sekaan. 

“Jaahas, lälläristä loppu kantama. No ei kait siinä. Vielä pieni siivu ja se onki nukkumishommien vuoro.”

Lakisääteisen tauon tultua Timo keittää kahvit ja syö leipää. 

“Voita, juustua ja metukkaa leivän välliin, nii jaksaa nukkua. Sitten ei ku oikoseksi punkkaan, ja unta palloon.”

Kun Timo alkaa vetää peittoa korville, puhelin pörähtää. “Jaa kukakohan se vielä… Tiina näköjään laitto viestin."

Tiina kirjoittaa: “Anteeksi kun kiukuttelin. Olisin vaan niin kovasti halunnut sun kaa laskettelemaan. Nyt se sitten purkautu kiukkuna, vaikka olin päättäny, etten sano mittään. Olisin halunnu lähteä sun kaa sinne tienpäälle, kun joulu meni nyt näin. Ootin, että olisit kysynyt.” 

Timo kirjoittaa:

”Anteeksi minunki puolesta. Ei se haittaa, että suutuit. Sehä vaa kertoo välittämisestä. Olisin määki halunnu laskettelee. Olisit sanonu, että haluat mukkaa. En tajunnu ees ehottaa, ku ittiäki harmitti koko reissuunlähtö. Oon koittanu kätkiä harmin huulenheittoon. Mitä jos vietetään oma joulu, ku mää palaan? Mennään lasketteleen ja mökkeileen. Laitan jonku toisen ukon reissuun."

Tiina vastaa: ”Taas me oletettiin asioita, ja uskottiin niiden olevan niin. Mää aattelin, ettet halua minua mukkaan. En vaan osannu sanua ääneen. Nyt harmittaa. Ikävä vielä korostuu näin jouluna. Hyvää reissua kuitenki. Vietetään palatessas meijän oma joulu!” 

”Näin tehään. Mulla on nyt lakisääteinen, pittää alakaa nukkumaan. Koita ottaa ilo irti siittä, mistä saat. Oot kulta.”

Tiina laittaa sydänhymiön. ”Koitan, vaikka ei se heleppoa nyt ookkaan. Mutta ehkä se onnistuu, ku aattelen, että me vietetään joulu jällkijunassa. Koita nukkua. Sääki oot kulta.”

Timo nukahtaa autojen kohinaan. Siihenkin tottuu. Ajan myötä siitä tulee jopa rauhoittavaa. Mutta vaatii se myös asennoitumista, varsinkin alkuun. Timo on ajatellut asian niin, ettei koko maailmaa voi hiljentää, kun itse menee nukkumaan.

***

“Jaahas… kello se jaksaa aina herättää! Se on taas sumpin ja leivän aika... vaikka justha tuota syötiin.”

Kahvinkeitin röplöttää hiljaa, kun Timo voitelee leipiänsä.

“Sitten pakollinen vejenheitto rekan varjoon… ku ei täällä levikkeellä vessaakaan oo.” 

Tutun yhtiön rekka ajaa ohi ja soittaa torvea.

“Terve vaan!” Timo huikkaa ja nousee takaisin hyttiin.

“Hrrr! On siellä vieläki kylmä, mutta onneksi ajokissa on webasto.”

Timo vääntää avainta virtalukossa, laittaa vaihteen silmään ja lähtee taas matkaan.

“Kolme yötä jouluun on… laskin aivan itte eilen, kun löysin taskulaskimen….voi voi…vähän on taas haikeutta ilimassa. Sitä vois olla rauhottumassa joulunviettoon ja syyä Tiinan paistamaa joulukinkkua… mutta täällä sitä vaan Volovoa rääkätään.”

Rekan ratissa tuhansien kilometrien taipaleilla on aikaa ajatella elämää. Joskus samat asiat pyörìvät päässä ja tuskastuttavat. Toisinaan keksii (ainakin omasta mielestään) hyviä ideoita ja keksintöjä. Joskus vaan vääntelee laulujen sanoja. “On mulla vanha Lada, tuo Lada samara… kun sillä menee kylille, on näky komea! Kas näin heiluu ratas, ja ratas heiluu näin…” Timo hoilaa.

Seuraavat neljäsataa kilsaa mielessä pyörii vain rasittava korvamato kerrasta toiseen, ja se alkaa tympäistä.

Kahvin Timo lataa valmiiksi jatkaessaan tauon jälkeen matkaa, että voi napsauttaa sen ajon aikana päälle, ja hörpätä vauhdissa. Tupakanpolton hän on lopettanut vuosia sitten, kun ratissa ei paljon muuta tullut tehtyäkään, kuin polteltua tupakkaa. Vaan edelleen tupakointiunet välillä kiusaavat. Herätessä helpottaa, kun ei olekaan uudelleen sortunut tupakkaan. Sehän on enimmäkseen vain pinttynyt tapa. Stressaa, tupakille; ärsyttää, tupakille; porinarinki, tupakkaa;  kahvia ja tupakkaa… jos se oikeasti johonkin auttaisi, niin lääkärikin sitä määräisi.  Päätös tupakoinnin lopettamisesta oli lopulta helppo. Timo on iloinen päätöksestä. Alkuun tuli hetken häivähdyksiä, esimerkiksi kahvia juodessa, Timo oli raottanut rekan ikkunaa ja alkanut kaivaa tupakkaa. Samassa hän oli muistanut, ettei enää polta. Mutta tuskaa siitä ei tullut, ja tunne meni nopeasti ohi.

Myöhemmin Timo menee huoltoasemalle syömään. 

“Ai että, pottumuussia ja kasleria lounaspöyväsä! Kaveriksi sallaattia ja maitoa, vettä, tai kotikaliaa. Se on rekkamiehen pieniä suuria iloja tulla valamiiseen herkkupöytään.” 

Timo maksaa, kiittää myyjää ja pyytää viemään kiitokset ynnä terveiset keittiölle myös. “Aina ne omat terveiset kyytiin mahtuu, vaikka lastia onki!”

Huoltoaseman pihalla Timo on lentää pyrstölleen.

“Oijjoijoi! Hiekottaakki vois!... Pitäs hommata nastat kenkiin, nottei hajota häntäluuta. Istu sitten rekan ratissa tuhansia kilometrejä häntäluu palasina!”

Buub! Buub! Puhelin pärisee.

 “Viestiä pukkaa…jaa, velipoka se toivottaa hyvää joulun aikaa! Laittaakohan vinoillakseen, vai tosissaan? On silläki hetki vinoilla. Toinen on rekan ratissa jouluna, ja toinen vääntää veistä haavassa. Vastaisko tuolle ollenkaa!” Timo mutisee itsekseen, mutta saa itsensä kiinni kyynisistä ajatuksista ja itsesäälistä. ”Just oli Tiinan kaa puhetta olettamisesta ja sen viheliäisyyestä… jos laittaaki kiusallaa, nii pakkoko siihen on mukkaa lähtiä.”

Timo vastaa:

”Sinne myös rauhallista joulunaikaa. Ite oon rattia vääntämässä… vaa tarvitaan sitä joulumieltä täälläki, jossei kohta enemmänki, ku kotona.

Tomin nimen alla pallot pomppivat, kunnes vastaus saapuu:

”Ai, te että sitte mennykkää laskettelee ja mökkeilee? Oot vissii Teemua tuuraamassa? Voi harmi. Mää voin ajjaa siittä eteenpäin, ku kottiuvut. Pääsettä lomaileen teki.

Timolla tulee kyynel silmään. Hetki sitten hän oli katkera veljelleen, ja nyt tämä tarjoutuukin auttamaan! Hän naputtaa vastauksen:

"Kiitos velmies! Ihan tässä raavas mieski herkistyy. Monia jouluja on rattia ruuvattu…kiitos Tomi. Kyllä kelepaa päästä vähän lomaileen. Pääki jo alakaa sakkaan. Jes! Loma loma loma!"

Tomin vastaus tulee melkein heti:

”Eipä mittään. Sammaa perhettähän tässä ollaan. Ja mää oon viettäny lomalla nii monta joulua, että hiukka jo hävettää. Jos oisin tienny, nii olisin tarjoutunu ajamaan. 

Ennenkuin Timo oikaisee taas nilkan, hän laittaa hyttiin hieman joulutunnelmaa. Hän on ostanut tupakansytyttimeen laitettavan joulutähden. Se hohtaa valkoista valoa koelaudalla. “Tääähden tähdistä kirkkaimman… mä toivoisin hohtavan, nyt joulun sanomaa…” Timo laulaa, ja laittaa vielä koelaudalle hopeanauhan välkkymään.

“Rauhallista joulua kaikille! Viettäkää läheistenne kanssa aikaa, olkaa läsnä… miettikää, mikä elämässä on tärkeintä just teille!” Timo lausuu hiljaa itsekseen.

Timo kokee lämpimän läikähdyksen. Mikä hänelle itselleen on tärkeintä: terveys, rakkaiden kanssa vietetty aika, luonto, hiljentyminen...

*

Timo vallan hämmästyy, kun saavutaankin jo Serbiaan.

Serbiassa laitetaan purkuputket kiinni säiliön alareunaan, ja aletaan laskea lipeää. Lipeän kanssa pitää olla tarkkana, ettei saa roiskeita päällensä. Tehtaalla on hätäsuihkut vahingon varalle. Purku menee kuitenkin hyvin.

“Sitten vaan säiliöitten huolellinen pesu ennen rikkihappoa, ettei aineet mee sekasin. Se saattaas olla katastrofi. En tiiä varmaksi, ku en oo kemisti, mutta ei siittä hyvää heilus kuitenkaa. Mä säiliöötä putsailen….viissataa kuus säilijjöö täsä rekasa on kaikkijjaa…. No ei se iha rimmannu, vaa väliäkö sillä! Hyvin kaikuu täällä tyhyjissä säiliöissä.”

Kun säiliöt on saatu putsatuksi, matka jatkuu kohti rikkihappotehdasta.

Näinpä tämä rekkamiehen arki pyörii.

***

Joulu alkaa olemaan ovella. Timo katsoo koristeitaan ja huokaisee.  Hänen mieleensä tulee nuoruusajan hyvä ystävä, joka otti hengen itseltään joulun alla. Kukaan ei odottanut ja arvannut hänen lähtevän. Iloinen eteenpäin suuntautunut nuorimies. Hänellä oli aina pilke silmäkulmassa. Bootseistaan kuuli jo kaukaa hänen saapuvan. Ei hän nähnyt itseään niin kuin muut. Tietotaitoa hänellä oli hirvittävän paljon nuoreen ikään nähden. 

“Teit kaiken nopeasti, ja meitä muita paremmin… Ylpeästi kateellinen olin vuokses, myönnän sen…” Timo laulaa kyynel silmäkulmassaan.  “Hyvää joulua ystäväni, olet aina syömessäni!” Timo kuiskaa katsoen tähtiin.

”Rumpu lyö kaikua, rytmiä toistaa… rumpu, mi kipua syömestä poistaa. Kipu syömeeni tuli, kun syttyvi tähti…merkiksi elämän, joka luotamme lähti ”, Timo runoilee ystävälleen.

****

Tiinan ovikello soi, hän menee avaamaan.

Kukkalähetti tuo joulutähden ja kirjekuoren.

“Hyvää joulua, rakas. Tomi lupasi jatkaa ajamista heti ku kottiuvun. Päästään meki lomalle viimein.” 

Kortin loppuun kukkakauppias on Timon pyynnöstä tekstannut hänen ratissa rustaamansa runon:

”Jo saapui joulunaika taas, kynttilänvaloon hämärään jään. Sua vierelleni ootan vaan, ett’ syliis saan painaa pään. Sä katsotko tähteä tuikkivaista, valkoista, tasaista, huolehtivaista? Sykkiikö syömes sun?

*

Timo on juuri päässyt tullista läpi, kun Tiinalta tulee viesti.

”Lähetti toi pakettisi. Kiitos murmeli! Itku tuli. Jee, päästään reissuun! Kiitos Tomille. Ja anteeksi aiemmista puheista. Ei hän sittenkään ole niin itsekäs, kuin luulin. Pitäisköhän lopettaa olettaminen ja alkaa puhumaan? :)"

”Näiden tähtien alla, sua odottamalla, mä kulutan aikaani uskoen, että rakkaus on laava, joka kuljettaa, saa kylmän raudankin hehkumaan…” rekan kaiuttimista soi.  

“Eipä ois voinu tulla sopivampaan hetkeen tuokaan kappale”, Timo hymähtää. Hän odottaa jo hetkeä. jolloin Volvon v10 alkaa jylistä kotia kohti. “Täältä mää saavun, rakkaani… 800 hevosen siivittämänä!”

© Jouko Lehtisaari