- Ai perkele, se polttaa! Polttaa se kranaatin sirpale olkapäässä… perkeleen persereikä! Kaiva se pois! 

- Milläs minä sitä kaivan, ku ei oo ku pistin aseen kärjessä? 

Räinä irvisti kivusta ja karjaisi: - Kaiva perkele vaikka mulukulla, kuhan kaivat!

- Hyvä on! 

Hyytinen otti pistimen aseensa kärjestä, poltti siitä sytkärillä bakteerit ja otti puutikun kaveriksi, alkaen kaivaa sirpaletta Räinän olkapäästä pinsettien tapaan. 

- Ai perrrrkele! 

- Pure vyötä! Nyt ei ole morfiinia.

Tuskan hiki valui Räinän kasvoilla, kun Hyytinen työnsi pistintä ja tikkua miehen olkapäähän. Veri valui, ja jokainen milli väänsi Räinän naamaa. 

- Ahh! Tästä…kun…selviän… niin kyllä…

Siihen katkesi Räinän filmi. Kipu vei tajun mieheltä.

***

 - Se on poijjaat joulu, vaan ei sen rauhasta tietoakaan! Huokaa jääkäri Sorjonen. - Vihollisen kans täällä vaihetaan lyijymötiköitä ja huuellaan hävyttömyyksiä! 

- Näihän se on. Mielellää sitä kättelis ja sovittas, että lähetään eri suuntiin.

-Ei se kotirintamallakaan oo rapia joulu! huomauttaa Kuortti.

- Lupasivat päällystöstä jotakin ekstraa muonapuolelle, iloitsee Väätäinen. - Johonki sentään vähä venytään. 

- Kun nyt ees tulis jotakin muonaa. Ois muutakin syötävää kuin pettuleipää, jossa mänty esittää suurinta roolia! Kuortti mutisee.  

 

Samassa korsun ovi lävähtää auki ja vartiossa ollut jääkäri Komulainen syöksyy sisään. Komulainen kiekaisee niin, että korsu tärisee:

 - Kaikki asemiin! Vihollinen tulee taas!

- Miehet asemiin! Käskee kersantti Toljamo. Toljamo on lyhyenläntä, mutta leveä mies. Hänen kasvonsa ovat uurteiset, ja iso nenä hallitsee kasvokuvaa. Miehet ja miehen alut syöksyvät korsusta asemiin. He juoksevat kyyryssä juoksuhautoja pitkin asemilleen, ja antavat rynnäkkökivääreiden soida. Kersantti Toljamo huutaa miehille ohjeita. 

-Elkää nostako päätänne kahta kertaa samasta kohtaa peräkkäin!

Miehet koittavat tehdä työtä käskettyä. He painavat vihollisten paikkoja mieleensä ja osoittavat seuraavan kerran noustessaan aseellaan kohti kyseistä paikkaa. 

-Niitä on liikaa!

-Ne vyöryy syliin! 

- Ampukaa, ampukaa!! 

Pelokkaat, tuskaiset, vihaiset, raivokkaat kasvot näkyvät milloin mistäkin kohtaa vihollisrintamalle. Yksi nuorista miehistä nousee juoksuhaudasta tasamaalle, kääntää rynnäkkökiväärin vivun sarjatulelle ja päästää lippaan tyhjäksi kohti päälle vyöryvää vihollismassaa: - PERKELE! PERÄÄNTYKÄÄ, APINAT!! Kauhun, itkun ja vihan sekaiset ilmeet ja tunteet näkyvät nuoren kasvoilla. Ruudinsavu nousee vielä piipun päästä, kun poika kiiluvine silmineen seisoo juoksuhaudan penkalla ja hengittää raskaasti. Kersantti Toljamo karjuu pojalle:

- Alas!! ALAS PENKALTA!

Pojan korviin kuuluu surahdus, kuin kärpänen olisi lentänyt korvan juuresta. Seuraava luoti kopsahtaa kypärään, ja poika putoaa juoksuhautaan.

- LÄÄKINTÄMIES!

Toljamo säntää katsomaan pojan tilaa. Hän riisuu tältä kypärän ja toteaa, että luoti on vain raapaissut pojan päätä. Miehiä kertyy hämmästelemään pojan hyvää tuuria. 

- Takaisin asemiin! Toljamo huutaa. - Ei saa jättää asemia! 

Miehet rientävät takaisin asemiinsa. Tuokion päästä poika alkaa tulla tolkkuihinsa.

- Uhh… mitä tapahtui? Missä me ollaan? 

- Sinä meinasit päästä hiiliä lapioimaan! Toljamo vastaa. - Ei täällä leikitä luodinkestävää. Se ei tarvi kuin sen yhden osuman, ja pääset harppua soittamaan.  

- Uhh…köhh,,, en tiiä, mikä minuun meni. Kauhu kai sokaisi… pääkoppa ei kestänyt enää.

- Mene sidontapaikalle putsaamaan ja sitomaan haava, Toljamo kehottaa.  Pojan kasvot ovat veren ja mullan peittämät. Hapuillen hän lähtee kävelemään sidotnapaikalle juoksuhaudasta tukea ottaen. 

- SINKO TÄNNE! TANKKI PITÄÄ PYSÄYTTÄÄ! huutaa Sorjonen. Leino näkee tankin jyrisevän vauhdilla heitä kohti. Sinkomiestä ei vain näy. Leino nappaa "molotovin koktailin" ja asettuu juoksuhaudassa suoraan tankin eteen. Kylmä hiki valuu pitkin selkää, kun Leino odottaa tankin olevan riittävän lähellä. Tankin kone jylisee ja telaketjut kilisevät. Puuta kaatuu tankin edestä sen jyrätessä tulemaan. Leino puree hammasta ja jännittyy joka lihasta ja solua myöden. Vielä hetki… kilkatus lähestyy, maa vavisee. Puu kaatuu aivan Leinon viereen.

- Saatana… se oli lähellä!

Jokainen sekunnin kymmenys tuntuu minuutilta. Aistit terävöityvät, tankin koneen jylinä kaikuu päässä kuin kirkonkellot lukkarilla. 

- Ei saatana, se tulee syliin… NYT! 

Leino sytyttää polttopullon suulla olevan rätin palamaan ja ponkaisee pystyyn. 

- PERKELE! 

Leino heittää polttopullon kohti tankin ilmaritilää. Pullo särkyy, polttoneste syttyy, liekit loimuavat kuin tuomiopäivän lieskat. Aseettomana tankissa olleet viholliset syöksyvät kattoluukun kautta ulos tankin moottorin palaessa ja savun peittäessä näkymän. He säntäävät juoksuun jalat lenuten kuin säikähtäneellä porolla kohti asemiaan. Leino huutaa perään:

- HYVÄÄ JOULUA! VIEKÄÄ TERVEISIÄ! 

Samassa kuuluu kranaatin vihellys. Leino painaa päänsä turpeeseen ja toivoo, etteivät ne olleet hänen viimeiset jouluntoivotuksensa. Kranaatti lentää rintamalinjan yli. Kumahdus kuuluu. Toivottavasti meitä ei ole jälleen vähemmän, Leino ajattelee.

- Hyvää työtä, jääkäri Leino! sanoo kersantti Toljamo Leinon vetäessä happea juoksuhaudassa. Koko sen ajan, kun Leino keskittyi tankkiin, muu joukko oli torjunut jalkaväen hyökkäystä. Tankin tuhouduttua vihollisten jalkaväki perääntyy.

- Vaan mikset ampunut tankista poistuneita vihollisia? Toljamo ihmettelee.

- En mää nyt aseettomia ammu! Synniksihän se luettais… varsinki näin jouluna. Vaikka vihollisia olikin. 

*

Tilanteen rauhoituttua kirjelähetti saapuu paikalle. 

- Jääkäri Leino, teille on kirje. 

- Kiitos!

Leino laittaa kirjeen rintataskuun ja lysähtää istumaan juoksuhaudan seinämää vasten. 

-Ei saatana!... Miks pitää sotia joulunakin? 

Leinon jäsenet tärisevät äskeisten tapahtumien vuoksi. Hän koettaa sytyttää tupakan, jotta saisi vähän mieltä tasoittumaan, mutta kädet tärisevät kuin sulhasella sormusta pukiessa. 

- Perkele… ku nortin sytyttäminenki tuottaa vaikeuksia! Kohta lopetan koko tupakoinnin, jos tää näi hankalaks menee.

Toljamo tarjoaa Leinolle tulta. 

- Mene sinä vaan korsuun vetämään happea! sanoo kersantti Leinolle. - Etköhän sinä jo tehnyt oman osasi.

- Kiitos.

Leino lähtee. Mieli myllertää nyt sen verran, että lienee hyväksi päästäkin korsuun. 

*

Leino kävelee kyyryssä kohti korsua norttiaan poltellen. Kunpa voisi sanoa muillekin, että tulevat korsuun, pois sodan melskeestä.

Korsussa Leino avaa kirjeensä. Rakas mieheni, kirje alkaa. Meille on syntynyt poika. Voi kun olisit häntä näkemässä. Poika on terve ja iloinen. Hänellä on tummat hiukset ja ruskeat silmät. Vanhemmat sisarukset ovat olleet kovasti avuksi arjen pyörittämisessä. Meillä on ihanat lapset. Voi kun rauha saapuis… ja pääsisit kotiin yhtenä kappaleena. Lapset itkevät ajoittain ikävää, kun eivät ole sinua nähneet. Ailikki kuoli synnytykseen. Vasikka selvisi. Se on sonnivasikka, terhakka ja lempeä. Kaipaan sinua, ja lämpöäsi. Kirjoita, jos vain voit. Tule elävänä kotiin. Sinun, Ella.

Silmiään pyyhkien Leino taittelee kirjeen, ja laittaa sen talteen vaatemytystä tekemänsä tyynyn alle.  -Ella rakas… rukoilen vielä näkeväni sinut ja lapset! Hän kuiskaa. 

Leino menee laverille makaamaan ja sulkee silmänsä. Hän rientää ajatuksissaan kotiin, tapaamaan vaimoaan ja lapsiaan. Hän halaa mielessään jokaista vuorollaan pitkään. Leino kuvittelee myös vastasyntyneen poikansa eteensä, suutelee poskelle ja silittää pojan pientä päätä. 

Leino on nukahtamaisillaan, kun kranaatti tömähtää korsun lähelle varistaen multaa korsun katosta hänen päälleen. 

- Hitto vie! Ei hetken rauhaa! Ei silmällistä saa nukkua… saatikka haaveilla näkevänsä rakkaimpansa. 

Heti perään Leino kuitenkin lausuu kiitoksensa yläkertaan, ettei tömähtänyt kohdalle. Vielä on sentään toivoa päästä näkemään perhe ja ystävät. 

 

Samassa korsun ovi aukeaa ja Kersantti Toljamo astuu sisään. 

- No, miten täällä sujuu? Joko olet sumpit keittänyt? 

- En ole… luin vaimon kirjeen, ja koetin nukahtaa hieman. Kranaatti, tuo sotilaan herätyskello, vaan esti ne nokoset, vastaa Leino. - Meille on syntynyt lapsi. Oliskohan mahdollista saada lomaa joitain päiviä? 

- Uskoisin, että loma järjestyy. Onneksi olkoon vain. Tuliko tyttö vai poika? 

- Miehen alkuhan se on… kun vain tulisi maahan rauha, että lapset saisivat olla lapsia. Nyt kotirintamallakin joutuvat ottamaan liikaa vastuuta kotiaskareista, Leino puhelee surullisena. 

 

Jälleen korsun ovi käy. Sisään astuu Räinän Pekka. Hän on selvinnyt sirpaleen kaivuun operaatiosta elossa ja odottelee lomalle pääsyä toipuakseen lihasvauriosta olkapäässään. Pekka on pitkänhuiskea rivisotilas, jolla on vaatteet aina miten kuten päällä. Nytkin kypärä on kallellaan niin, että otsa paistaa, takin vetoketju repsottaa auki ja kengännauhat on ujutettu varsista sisään sitomatta kenkiä. 

- Kersantti! Räinä aloittaa.

- Noh? 

- Koska muonat tulevat? Sotilaat alkavat olla väsyneitä ja nälissään kuin talitintti pakkasessa. Kolmeen vuorokauteen ei ole syöty kuin kynsiä… varpaankynnet on jo menossa. Niin on nälkä, että vihollisetkin näkyy tuplana, eikä tiiä millon ampuu vihollista ja milloin kuvajaista! 

- Asia on tiedossa ja sympatiat sotilaiden puolella. Tarkkaan en tiedä itsekään, milloin ruokaa saadaan. Vihollisen toiminta on hankaloittanut huoltoa. 

Sitten Räinä huomaa laverilla istuvan Leinon. 

- Ka Leino, vanha pyromaani! Ootko ollu viimeaikoina tankkeja polttamassa? Se on sellane homma, että tankin polttajat ei pääse enkelkuoroon!

- Ei sillä nii väliä… en tykkää laulaa, muuten ku päissään suihkussa! nauraa Leino.

 

Samassa, kuin taivaan lahjana, lähetti tuo viestin muonan saapumisesta. 

- Kiitos, Luoja! huudahtavat miehet kuin yhdestä suusta, rientäen muonituspaikalle.

Muonapuolella on näköjään laitettu hieman ekstraa jouluna taisteleville sotilaille. Pieni kyynel putoaa silmästä poskipäälle Toljamolta, Leinolta, Räinältä ja muutamilta muiltakin, mutta he onnistuvat sen peittämään.  - Sentään meidät huomioidaan edes jouluna ihmisinä! Räinä huudahtaa suorasukaiseen tapaansa. - Että on päivä, jolloin me emme ole pelkkää tykinruokaa!

Toiset nyökyttävät. Nähdyksi tuleminen on tärkeä asia. Ylimääräinen särvin ei ole suurta, mutta se ei haittaa miehiä, jotka ovat kohta neljättä vuorokautta syömättä. Muutaman miehen porukoissa miehet käyvät hakemassa syötävänsä, jotta puolustus pitää. Syötävänä on lihakeittoa, ruisleipää joulukinkun kanssa, sekä juotavana maitoa. Lisäksi on kahvia ja suklaapalat mieheen.

- Kyllä meijän nyt kelepaa! sanoo Räinä ottaessaan annoksensa vastaan. -  Ahh! Olokapäätä vihiloo!

Räinä kääntyy ja lähtee astelemaan kohti korsua. Kulkiessaan Räinä laulaa: - Eldanka-järven jää… se on poijjaat mennyttä elämää…

Räinän askeleet jäävät kuitenkin kesken, kun vihollisleirissä kajahtaa, ja  luoti lävistää hänen päänsä. Räinä lyyhistyy paikalleen päästämättä ääntäkään. Hänen ruokapakkinsa kolina kaikuu tilanteen nähneiden korvissa.

-  LÄÄKINTÄMIES!! Kajahtaa huuto välittömästi. Leino säntää katsomaan Räinän tilaa. 

- Ei tarvitse lääkintämiestä. Räinä on kuollut. 

Paikalla olevat sotilaat riisuvat kypäränsä ja kantavat sitten Räinän kuolleiden joukkoon. 

- Siinä meni jälleen hyvä mies. Ystävä, puoliso, isä… mitä kaikkea hän olikaan, nyt hän on poissa.  Lepää rauhassa, Pekka Räinä, Leino saa sanotuksi hiljaa. Hän sulkee Rräinän apposen auki jääneet silmät ja laittaa sankarivainajan takin hänen kasvojensa ylle.  - Luoja, ota Pekka huomaasi!

- Eipä sitä tiiä, kuka täältä lähtee seuraavaksi pilvien päältä katteleen tätä älytöntä menoa, Toljamo huokaisee. Leino lisää:

- Enkelkuoroon tulee säröä ja särmää, ku Räinän Pekka ilimottautuu muonavahvuuteen.

 - Se on kyllä taivahan tosi! Joku miehistä tokaisee.

Pitkin synkkää kuusimetsää miehet palaavat kypärä rinnalle painettuna soppatykeille, kelmeän kuun valaistessa heidän ahavoituneita kasvojaan. Leino ajattelee perhettään, vastasyntynyttä poikaansa, muita lapsiaan ja Ellaa. - Minulla on lupaus lomasta! hän kuiskaa tähtiin.

 

© Jouko Lehtisaari